| lyric | 1. Mä kerran uskoin onnehen
Ja elin haaveillen, toivoen.
Mut käsi kylmä kohtalon
Pois riisti haaveet kauneimmat mun.
Nyt olen yksin - en lohdutusta,
En hyväilyä saa osaksein.
Miks täytyi käydä mulle näin,
Et osattomaks onnesta jäin?
2. Kun päivä päättyy, ilta saa
ja puut ja pensaat luo varjojaan,
niin kaiho syömmen valloittaa
ja mielen täyttää kaipaus vaan.
Olenhan yksin,
en lohdutusta,
en hyväilyä saa osaksein.
Oi, miksi täytyykään mun näin
kulkea tietäni yksinäin? |