| lyric | Punertaa marjat pihlajain,
kuin verta niissä ois,
on kurkiaurat lentäneet
jo yli pääni pois.
Mukaansa ei mua ottaneet
ne maihin kaukaisiin,
saan siivetönnä tyytyä
maan kylmän kahleisiin.
Jää siskokseni tuuli yön,
se laulaa laulujaan,
ja sade kylminkyynelein
lyö tummaan ikkunaan.
Nään monta mieron matkajaa
ohitse rientävän ,
jotakin kerran odotin
ei saavu koskaan hän. |