| lyric | Kun päivä ankarin taas ollut on
ja pääsen viimeinkin luo nuotion,
mä muistan auringon kuuman
ja tieni tuon joka tuuman.
Se mielen uuvuttain voi nujertaa,
jos hetkeksikin vain se otten saa.
Mut kautta Auringonlaakson polttavan
tieni sinum luoksesi tuo.
Ihoani polttaa, päätä huumaa, tulikuumaa nyt on maa.
Yhä ponnistan kulkien pensaalta toiselle,
suojaavan kalliontaa, kun tiedän:
viimein sinun luonas tulen varhoon, tämä päätyy.
Kaukana, kaukana auringon usvassa kasvosi kutsuvat nään.
Niin varjohon tieni taas tuonut on,
nyt saan unen tään nähdä niin ihanan.
Tie vaikea on, luonas kuitenkin totta on
unikin ihanin. |