| lyric | Järjen veit ja minusta orjan teit,
kun lempes annoit ja kestävän sen vannoit.
Mut kesti se vain hetkisen jo murheeksi vaihtuen:
sun sanas kuumat oli valhetta vain.
Huulesi nuo, jotka huuman ihanan soi,
kumuuden huulilta toisen minulle toi.
Oon raukka, kun nyt täytyy mun se kestää:
en estää voi.
Mun syömmeeni onnen sä toit,
mun lemmestä nauttia soit.
Nyt syömmeni rauhatta aina lyö,
ei suo sille lepoa päivä, yö-
Ei rauhaa kai milloinkaan saa,
ken lempeä vain janoaa.
Nyt on rinnassain yksi toivomus vain:
toiset unhoita, luokseni käy. |