| lyric | 1. Tuo saaren kappeli katsoo,
kun rannale tyttänen käy.
Suru mielen vallata tahtoo:
ei armastaan kuulu, ei näy.
Hän muistaa tuon kesäisen päivän
ja hunnen ja kukkaset nuo.
Luo syömmensä kuuluvan ties.
2. Yön lempeä hämärä katsoi,
kun rakkaus täyttyä sai.
Vaan aamu toi arjen maksoi
kai velkaa rakastavain.
Ja valkoinen laivansa ooti
jo rannalla kapteniaan.
Ei luotaan pois päästänyt armastaan ois,
vaan uskoi: pian palata vois.
Niin hiljaa, niin hiljaa,
jäi kaipaamaan suudelmiaan.
Niin hiljaa, niin hiljaa
käy rannale uneksimaan:
„Jos rakaani jälleen
laiva valkoinen tois,
niin hiljaa, niin jilhaa
jäädä syliini vois.“
3. Mut kohta jo viestiä tuottiin:Meri ollut on niin armoton.
Tuuli nousi, ja pilvihin synkkiin
loi raivonsa lahjomaton.
Ja mustien aaltojen alle
vei laivan ja kapteein sen.
Kuin yö toi se tytölle kylmyyden,
sydämen iäks särkynehen. |